Taas oli huono päivä. Menin jotenkin totaalisekaisin heti aamusta. Kun kaveri soitti ja itki niin kovasti puhelimessa. Että ne viisi, jotka kuolivat Kiikalan turman asuntoautossa, olivat hänen parhaan ystävänsä koko perhe.

Sitä olen miettinyt nyt koko päivän. Että miltä tuntuu haudata samalla kertaa kaikki läheisensä. Ja sitäkin, miten hyvä tuuri itselläni kävi, etten joutunut kyseiselle kolaripaikalle. Sillä se, joka sinne lähti, tärisi vielä tänäänkin kokemuksestaan puhuessaan. Paikan päällä hän kertoi oksentaneensa.

Töissä ihmiset menivät jotenkin sekaisin. Yksi pomoista sanoi, että hänen selkäpiissään on tunne, että tästä juhannuksesta tulee kaikkien aikojen pahin. Kun kaikki suhtautuvat kauhunsekaisella odotuksella seuraavaan kolmeen päivään - väistämättä tunne tarttuu. Vaikka oikeasti kaikki on pelkkää taikauskoista höpötystä.

Minulla on paha olo kaverini puolesta, joka tukee parhaillaan ystäväänsä. Minulla on paha olo hänen ystävänsä puolesta. Omat ongelmani ja traumani kutistuvat tämän tällä viikolla tapahtuneen rinnalla kaiken aikaa.

Unohdin soittaa juristillenikin. Unohdin tilata ajan tärkeään tapaamiseen.

Hyvää juhannusta kaikille sitä viettäville. Pitäkää huoli itsestänne. Pitäkää huoli toisistanne. Oikeasti.